On pakko ihmetellä kansan kiinnostuksen kohteita, sillä jos sitä ei olisi, tuskin tietyt aiheet kovin pitkään lööpeissä ja muissa mainoksissa silmille tulisivat. Tämä johtopäätös on todellinen kun seuraa aiheiden kirjoa mistä suuri osa lehdistöstä kirjoittaa ja tietoa jakaa. Eikä paljon jälkeen jää netti, tv ja radiokaan, ainakin kaupallisten kanavien osalta. Jos kyse olisi pelkästään ns. keltaisen lehdistön sisällöstä, jotenkuten asian ymmärtäisi, mutta kilpailu lienee jo niin kovaa, että juuri mikään media ei oikein uskalla pysyä pelkästään asialinjalla.

Tuksun, Matin, Vesan ja kumppaneiden toilailut ovat kestoaiheita. BB-talon örvellykset ja tiettyjen poliitikkojen ns. vihatokaisut painivat samassa sarjassa. Jonkun pinnalla käyvän artistin rattikäry tai viimeisin naimakauppa ovat päivän uutisia. Kaapista tulleen julkkishomon tunnustus on tärkeä ja kuninkaallisen tahallinen tai tahaton vilautus menee selvästi uutispäivässä ohi jonkin maailman rauhaa tai taloutta oikeasti koettelevan kriisin. Kaiken huippu tuntuu olevan jos joku julkisuushakuinen pikku poliitikko sattuu huomaamaan, että näitä meidän pyhiä puolueita on nimitelty kuukausikaupalla halventavasti. Puhumattakaan siitä, että jokin oikeasti hyvä uutinen ylittäisi minkäänlaista uutiskynnystä tai myisi sensaatiolehden erikoisnumeroita.

Tulee todella surullinen olo kun miettii minkälaiset asiat ns. suurta yleisöä oikeasti kiinnostaa. Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?

Toisaalta tämä tieto valaisee myös sitä tosiasiaa miksi yhteiskunnassa on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta, monenlaista puutetta ja raastavaa yksinäisyyttä joka ei kiinnosta ketään. Ja eiköhän paljon isommatkin asiat maailmansotineen ja kansanmurhineen kumpua näistä samoista lähtökohdista. Mutta silti sopii kysyä miksi ihminen on tällainen? Eikö tätä määrätöntä uteliaisuutta, kateutta, itsekkyyttä, vahingoniloa ja piittaamattomuutta voi millään keinolla torjua?