Nykyisin on aloitettu keskustella kovasti kirjavan suomalaisen rangaistuskäytännön oikeutuksista, määristä ja laadusta. En tässä nyt tarkoita lasten kasvatusta, vaikka isossa kirjassa sanotaankin, että kuka vitsaa säästää se vihaa lastaan. Kun on kyse avuttomasta ja ymmärtämättömästä lapsesta, ruumiillisen kurittamisen kriminalisointi on täysin ymmärrettävä lakiuudistus. Ehkäpä sopivan oikeudenmukainen, syitä ja seurauksia selittävä kasvatus jopa aikanaan vähentää oikeaa rikollisuutta.

Mutta kun henkirikokset, raiskaukset, ryöstöt, rattijuoppous, huumehörhöily ja talousrikokset yms. ovat valitettavasti meilläkin arkipäivää, niistä määrätyt olemattomat rangaistukset sopivat erittäin huonosti monen kansalaisen oikeustajuun. Näyttää olevan maan tapa, että kovin usein koetetaan löytää lieventäviä asianhaaroja ja hyvinkin raskaan ja inhottavan rikoksen tekijää ymmärretään ihan liikaa. Olen taipuvainen uskomaan, että selkeä ja riittävä rangaistuskäytäntö ainakin jossain määrin hillitsee rikoksen tekijää.

Kaikkein raskaimmista rikoksista langetettu elinkautinenkaan ei suomessa ole koskaan oikeasti elinkautinen, vaan ”hyvin palvellut” tappaja päästetään uuden rikoksen suunnitteluun muutaman vuoden vankeuden jälkeen. Raiskauksesta langetetaan usein pelkkä ehdollinen vankeus ja uhri jätetään taistelemaan yksin pelkonsa ja häpeänsä kanssa. Syyttömiä tappanut rattijuoppo saa sakot ja ehdollista ja talousrikolliselle sanotaan, että älä nyt enää tee tämmöistä.

Jos nyt itämainen silmä silmästä käytäntökään ei aivan paras mahdollinen ole, niin näitä länsimaisia lepsuja rangaistuksia pitäisi ehdottomasti koventaa, tai ainakin ottaa käyttöön uusia toimivia tapoja ehkäistä tulevia rikoksia. Kemiallisella kastraatiolla ehkäistäisiin monta raiskausta, jalkapannalla vaarallinen rikoksen uusija olisi tavoitettavissa ja rattijuopon pakkohoito säästäisi monia ihmishenkiä. Kun käytäntöjä muutettaisiin, rikoksen tekijä tietäisi riskin ja miettisi ehkä kahdesti ennen kuin alkaa tappaa tai raiskata. Kun vielä kehitettäisiin viina, joka ei mene päähän, yhteiskuntakin säästäisi ainakin yhden valtion vuosibudjetin verran. Säästöillä vanhainkodin mummolle voitaisiin ostaa kuivia vaippoja ja palkata uusi hoitaja jolla on aikaa pysähtyä hetkeksi yksinäisen vanhuksen sängyn viereen.