Jossain maan ääressä joku ulkomaalainen potkupalloilija potkaisi nahkaista leikkikaluaan liian kovaa ja teloi jalkansa. Ei kovin outoa, olen ymmärtänyt, sillä lienee hyvinkin arkipäiväistä monen sortin urheilijalle, että tervettä päivää on vaikea löytää. No, suomessa sattui olemaan maailmallakin mainetta kerännyt välskäri ja tuo kohtuullisissa varoissaan oleva pallon pompottaja lentää yksityiskoneellaan turvamiehineen suomen Turkuun. Mediasopulilauma ja tuhatpäinen joukko jollain lailla keskenkasvuisia ihmisiä kärvistelee vuorokausitolkulla pakkasessa nähdäkseen vilauksen tuosta kipeää jalkaansa klenkkaavasta kolmeneljäsosaa-jumalasta. Ja viikkotolkulla kaikki tiedotusvälineet ja kommunikaattorit ovat pullollaan tuota järisyttävää akilleskatastrofia. Mietin, olenkohan minä jotenkin outo, kun en millään jaksa syttyä aiheesta.

Vähän aikaa sitten lähes puolet kansalaisista valvoi yönsä vahtiessaan montako kiloa kultaa kannetaan kotomaahan jossain maapallon toisella puolella olevista hiihtokilpailuista. Talviyön pimeydessä moni myös sadatteli muunkin perheen valveille kun doping ei toiminut ja viisaiden urheilupomojen hyvin realistinen mitalitavoite ei näyttänyt ihan toteutuvan. Parin viikon päivystysluontoisen valvonnan vuoksi päivällä ei sitten jaksanut tehdä töitä ja kerrankin pientä kademieltä voi tuntea meille eläkeläisreppanoille, jotka voivat vetää peittoa korviin aamun valjetessa. Mutta ihan vain pieneksi lohdutukseksi, en minä valvonut kun en keksinyt siihen hyvää syytä. Nousin aamulla puuron syöntiin ihan normaaliaikoihin ja kuulin aamu-uutisista viimeisimmät selitykset miksi juuri tällä kertaa mitalia ei tullut.

Olen myös antanut itselleni kertoa, että aika paljon taitaa olla niitäkin, jotka varaavat sunnuntaisin kotisohvan ääreen kaljakorin ja pepperonipizzan kun muutamat ylipalkatut autonkuljettajat ajavat tuntutolkulla ylinopeutta ei mihinkään. Ja homman päätteeksi kaatelevat janojuomansa ihan vääriin paikkoihin. Tämä yksitoikkoistakin yksitoikkoisempi leikkiautoilla ajettu pimppiralli on toki kerännyt ympyrätien varteenkin melkoisen joukon lipun heiluttajia ja muita käsijumppaa harrastavia. Ja kaikki tämä ilmeisesti vielä maksaa jotain. Tässäkin kohtaa joku puhuu urheilusta. Kummallista vain kun se minusta tuntuu lähinnä jo aika kalliiksi käyneen ja loppumassa olevan polttoaineen väärinkäytöltä.

Urheilussa on hyvätkin puolensa. Se taitaa nimittäin olla ainut melko yleisesti hyväksytty tapa jossa mies saa spontaanisti näyttää tunteensa. Katsokaa ja kuunnelkaa vaikka jääkiekkokaukalon laidoilla vellovaa tunneskaalaa. Kotonahan se ei onnistu tai muuten vain ei ilkeä. Urheilu lienee myös kaikkein vähiten vahinkoa aiheuttava koiraspuolisten ihmiseliöitten reviiritaistelu jossa keinolla millä hyvänsä pitää saada naaraan huomio ja toinen uros on voitettava ja alistettava. Siis loppupeleissä urheilu taitaa olla ihan sitä samaa koiven nostoa, mitä luomakunnan urokset ovat harjoittaneet lajista riippumatta aikojen alusta. Mutta voisiko tätäkin määrätöntä energiaa suunnata jotenkin tuottavammin ja ihmiskuntaa enemmän hyödyttävällä tavalla?