Tarpeemme pitää kiinni kaikesta entisestä perustunee johonkin primitiiviseen pelkoon elämän hallinnan menettämisestä. Jotenkin vain tämä tutuksi käynyt tunkio haisee niin turvalliselta. Vanhat tavat elää ja toimia tuntuvat ainoilta oikeilta tavoilta, usein jopa sen kummemmin perustelematta. Isolle osalle ihmisiä on hirmuisen vaikea hyväksyä tosiasia, että muutos tulee joka tapauksessa ja tutkainta vastaan potkiminen on pelkästään hirmuista energian tuhlausta. Hyviä esimerkkejä on mm. siitä, että muutoksen tarpeellisuutta voidaan ajatella vasta kun joku on edellä näyttänyt esimerkkiä. Miksi ihmeessä väistämättömiä muutospäätöksiä ei voi tehdä ihan itse yksilönä tai kansana? Toki tässä on se hyväkin puoli, että näin toimien medialla tulee aina olemaan pysyviä kestoaiheita myynnin lisäykseen tähtäävään lööppiterroriin.

Mieleen tulee helposti muutama esimerkki. Aikanaan mm. tapeltiin vuosikymmeniä naispappeutta vastaan. Nyt naisia on pappeina jo enemmän ja moni entinen vastustajakin myöntää pehmeämmän naisen sopivan sielunhoitotyöhön kovempia arvoja kannattavaa miestä paremmin. No, joitakin periaatteen miehiä on edelleen, mutta onhan niitäkin jotka väittävät yhä että maa on pannukakku. Tuttua, sillä eihän aikanaan ihan helppoa ollut luopua kieltolaistakaan ja joskus vähän sitäkin aikaisemmin noitavainotkin loppuivat kohtuullisen nihkeästi.
Nyt on jo vuosikausia keskusteltu euthanasian oikeutuksesta, vaikka on itsestään selvää, että se laillistuu suomessakin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa. Samoin on tilanne samaa sukupuolta olevien parien vihkimiskeskustelussa, josta tulee arkipäivää muutaman vuoden juupas eipäs keskustelun jälkeen. Myös geeniruoka, lailliset huumeet, ihmisen kloonaus ja keinoäly, vain joitakin mainitakseni, ovat vielä vähän aikaa lööpeissä, mutta lapsenlapsillemme arkea.

Kehityksen kehittyessä on tietysti aivan eri asia onko siinä kaikki hyvää, tai edes yhtään parempaa kuin siihen aikaan kun isä lampun osti. Se nyt vain on niin, että ainoa mikä on pysyvää on muutos ja eiköhän meidän vanhojen kalkkistenkin olisi se syytä hyväksyä? Toisaalta lienee oikein hyvä tylsistymistä rajoittava tekijä kun keskustellaan vaikkapa vaalirahoituksesta, vaikka kaikki ajattelevat yksilöt tietävätkin mikä senkin lopputulos tulee olemaan. Ja sekin varsin hyvin tiedetään, miksi meidän melkein kaikkien on niin kovin helppoa vaatia minulle itselle nyt heti kaikki. Vai tiedetäänkö?