Vapaan kasvatuksen seitsemänkymmenluvulla kulki urbaanilegendana ns. tositarina. Siinä pikkutyttö näki asemalla hippitällingissä kulkeneen nuorukaisen ja kysyi äidiltään, ”miksi nykyajan peikoilla ei ole häntää”. Olisipa tämän päivän peikoilla pelkät hännät.

Jossakin pimeiden viidakoitten kätköissä elänee vieläkin alkuasukkaita jotka ovat koristelleet itseään ikiajat mitä kummallisimmilla tavoilla. Ihoa viillellään terävillä likaisilla kivillä, että saadaan syntymään komeita tulehtuneita arpia. Alahuuli leikataan auki jotta se voidaan venyttää luulevyllä lautasen kokoiseksi. Ja kaulaan asetetaan kymmeniä koristerenkaita niin että se venyisi puolimetriseksi. Aika moni taitaa olla samaa mieltä, että tuommoinen on pähkähullua ja jotain perin primitiivistä kidutusta.

Edelliset tulee väkisin mieleen kun tuolla toreilla ja turuilla kulkee silmät auki. Vastaan kävelee yhä iäkkäämpiä lähimmäisiämme, jotka muistuttavat enemmän ja enemmän noita villi-ihmisiä, jotka eivät ns. sivistyksestä mitään tiedä.

Mitä karmeimmat tatuoinnit jopa kasvoissa tai kaljapullokorvikset eivät ole enää mitään. Katselin äskettäin nuorukaista jolla oli kaljussa päässään suora rivi kiiltäviä piikkejä, jotka voi vaihtaa vaikka päivittäin erimuotoisiin ruuvaamalla ne päänahkan alle pysyvästi asetettuihin pultteihin. Tulipa mieleen, että on siinä pipon neulojalle haastetta.

Silmäkulmassa tai huulessa roikkuva metallirihkama on jo arkipäivää. Aika usein kielenkin läpi pultattu peltipallukka vilahtelee kun onnellinen tulevaisuuden toivomme latelee peellä ja veellä alkavia uudissanojaan.

Olenpa myös antanut itseni kuulla, että vastaavia killuttimia asennetaan napaan ja sukuelimiinkin. Vautsi. Jopa muutama edistyksellinen ja muita rohkeampi on hankkinut muutaman sormen amputaationkin, koska se on tosi trendikästä. Sellaista lienee myös uutislööpin kertoma, kun julkkisvanhemmat laittoivat pariviikkoiselle tyttärelleen korvislävistykset. Mitähän seuraavaksi?

Toki minä murrosikäisten irtiotot ja omien vanhempien ja muiden kalkkisauktoriteettien kiusauhman ymmärrän. Mutta jo aikuiseksi ehtineen mieletöntä masokismia tai näyttämisen tarvetta en. Voiko nämä uudet ilmiöt mitään muutakaan olla, sillä kauneus tai oikeasti mukavat kokemukset ovat mielestäni jotain ihan muuta. Ja pikkuvauvojen silpomisriitit eivät liene edes niitä haluavien oma asia.

Tulee vaan mieleen, että kuinkahan kauas alkuperäiskansojen primitiivisimmistä riiteistä tämä viisas nykyihminen on päässyt?